Tripla (ei sponsoroitu) luukku: Frost/Nixon, Pentujengi Seikkailee ja Jäniksen Vuosi

Luukku 5 1/2: Frost/Nixon

Kyllä. Nyt saatte triplapostauksen suoraan naamaanne. Koska, olen katsonut paljon elokuvia lähiaikoina, aion nyt laittaa ne samaan.

David Frostin kasvonpiirteet luovat tahatonta komiikkaa, muuten dramaattisessa Frost/Nixonissa.

Kaikki ovat varmasti joskus kuullut sanat Water ja Gate, ja suurin osa yhdessä. Oli sitten aiheen asiantuntija tai tavallinen henkilö, joka on nähnyt Forrest Gumpin. Itse olen jälkimmäinen. Sen takia, koska en tiennyt aiheesta mitään, olinkin hieman epäilevä tämän suhteen. Mutta, pian sain muuttaa mieleni.

Elokuva keskittyy vuoden 1977 David Frostin Nixon-haastatteluihin ja muutenkin Nixon-politiikkaan. Frostin ja Nixonin lisäksi elokuvassa heiluu Frostin uutistiimi johon sisältyy esimerkiksi suurisuinen vihansa Nixonia kohtaan kovaan ääneen ilmaiseva jenkki, varovainen britti ja Frostin lentokoneesta pokannut naisystävä Caroline. 

Elokuva luottaa paljon näyttelijöiden ja dialogin varaan hyvin siinä onnistuen. Frank Langella olikin ehdolla parhaan miesnäyttelijän osaan, mikä ei ole yhtään ihme. Muutkin kyllä onnistuu rooleissaan, kuten Michael Sheen, henkilönä, jonka olen maininnut jo monta kertaa arvostelun aikana, miksi en mainitse häntä nyt. Elokuva ottaa myös haltuunsa kiinnostavalla tavalla, aiheen joka muuten olisi vain minusta tylsä. Siinä on myös jotain ihanaa kapinahenkeä, kun Frost kyseenalaistaa ja laittaa jauhot suuhun Nixonille, kamerakulmat ovat myös mukavia ja haastattelut hienosti tehtyjä teksteineen ja arvonimineen päivineen. 

Loppujen lopuksi Frost/Nixon on nokkela, hyvin kuvattu, hyviin näyttelijöihin luottava ja mielenkiintoisuudessaan onnistuva, Oscar-ehdokkuutensa ansainnut elokuva.

****½

Luukku 6: Pentujengi Seikkailee

Pentujengi-elokuvassa, ihmisillä on saman verran persoonallisuutta kuin tonnikalapurkilla. Ainoa poikkeus on viholliset, jotka on suunniteltu kaatumaan ja joutua vuohen rökittämäksi.

Kyllä, tässä kohtaa muistatte, että olen vain lapsi. Tässä kohtaa mietit: - Ai joo, täähän on lapsi.

Ja kyllä, arvostelen tällä hetkellä suoraan DVD:lle tullutta Disneyn koiraelokuvaa. 

Elokuvan juoni on niin stereostyyppinen kuin olla ja voi. Ja se myös yrittää opettaa lapsille vastuun kantamisesta, liikunnan harrastamisesta (esimerkiksi Mudbud heittää uuden omistajansa pelikonsolin  mutaan ja B-Dawg arvostelee omistajansa koripallokykyjä: -Sen pitäs olla pelissä mukana!)ja älä syö herkkuja paljon-politiikasta. Juoni siis on: Air Bud (aikaisemmista nyyhky-koirakoripallo-sarjasta) on saanut perhelisäystä. Rosebud, joka on ainoa tyttö, Buddha, suosikkini, meditoiva kasvissyöjä-pentu, Budderball, ruokaa ahmiva, piereskelevä pentu, B-Dawg, koreja heittelevä, muka-Cheek-pentu ja Mudbud, mudassa leikkivä, pelikonsoleja heittelevä pentu. Eli elokuvassa siis seurataan näitten pienien peuhaajien matkaa, yrittäessä pelastaa vanhempiaan, muutaman ääliömäisen rosvon jahdatessa heitä. Huoh. Kuinka kumimaista.

Mutta älkää tajutko väärin, pidin elokuvasta. Ainoa syy, miksi katsoin elokuvan, oli kun tarkistin, pidänkö siitä yhtä paljon, kuin 5 vuotta sitten. Yllätyin positiivisesti. Tähän kohtaan sopisi, se kohta South Parkista, missä Stan katsoo Adam Sandler-elokuvaa ja käkättää itsekseen : -Adam Sandler funny! No, mitä hitsiä!

Oikea reaktio Adam Sandler-elokuviin.

Äh, pian minut tunnetaan, sinä blogina, joka viljelee samaa kuvaa. No, asiaan. Pidin oikeasti elokuvasta. Olipa se niin stereotyyppinen tai geneerinen tahansa. Olen huomannut, että geneeriset käsikirjoitukset ja päättömät juonenpiirteet viihdyttävät. Menen huomenna katsomaan uutta Bondia, ja olen jopa innoissani. Apua, nyt minun on pakko mennä katsomaan äkkilähdöllä, epätavallista draamaa. Miksei Louder Than Bombs pyöri Porissa? Hahmot olivat jopa viihdyttäviä ja jotkut kohtaukset jopa hauskoja. Olen näköjään oikeasti taantumassa 5-vuotiaan tasolle, kuten äitini sanoo.

***½

Luukku 6 1/2: Jäniksen Vuosi

Jäniksen Vuosi on valloittava, mahtava ja kaunis kuvaus vapaudesta. Jäniskin on tosi söpö.

En ole koskaan ollut perinteiden ystävä. Yleisesti en itsenäisyyspäivänä katso Tuntematonta Sotilasta, korvani ei kestä sitä pauketta. Mutta, jos joka vuosi esitettäisiin tämä elokuva, katsoisin joka kerta.

Antti Litjan mielettömästi tulkitseva mainosmies Vatanen, löytää reissullaan vammautuneen jäniksenpojan ja lähtee metsään sen kanssa ja aloittaa lähinnä myyntipohjalla ruokansa tienaavan valloittavan kauniin vaellusretken ympäri Suomen jäniksen kanssa, usein jopa puhuen sen kanssa pitkiä keskusteluja. Elokuva on sanoinkuvaamattoman kaunis. Maisemat ovat aivan...

   

Näyttelijätkin loistavat rooleissaan, vaikka Vatanen on lähinnä eläimen kanssa. Mutta kyllä ne jäniksetkin oli kivoja. Kaikki kolmetoista. Erityisesti se, joka joi maitoa. Muissa rooleissa on lähinnä ne, ihmehiihtäjät, jotka Vatanen tapaa matkallaan. Vain kaksi asiaa vaivasivat minua. 

1.Pituus

2.Loppu, en tajunnut sitä

Tiedän, että metsämaisemat ovat kauniita ja kaikkea, ja niissä silmä lepää, mutta olkaa nyt totuudenmukaisia! En kritisoi ohjaajaa, enkä kirjailijaa, mutta oikeasti, kyllähän se metsämaisema alkaa hieman kyllästyttää, jos itse elokuva kestää 2 tuntia. Mutta muuten, ihan loistavaa! Ja nyt toiseen asiaan, eli loppuun. Mitä ihmettä siinä tapahtuu? Saatan olla pelkkä esiteini, joka ei tajunnut, mutta voisiko joku kertoa, mikä siinä oli kyse? Sen tiedän, että Vatanen joutuu jonkun naisen luokse ja vankilaan. Ja lopusssa nähdään, kun se jänis hyppii iloisena.

*****

PS: Jos ette siis tajunnut, katsoin nämä elokuvat Lauantaina ja Sunnuntaina. :)