lauantai 5. joulukuuta 2015

Luukku 5: Hercules New Yorkissa ja kaakaota!

Luukku 5: Hercules New Yorkissa

 
 Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Tällä postauksella lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Teen kaakaopostauksen ja arvostelen camp-leffan. Sillä myöntäkää nyt, onhan Arskan eka täyttä höttöä.


Elokuvan juoni on sisänsä täysin sontaa (hyvällä tavalla). Kuten elokuvan nimi kertoo, Arska esittää Herculesta, Zeuksen poikaa, joka on kyllästynyt Olympoksella pysyttelyyn. Joten hän lähtee laivan mukana ja päätyy New Yorkiin. Siellä hän tapaa köyhän pretzelimyyjän, joka näkee Herculeksen kävelevänä setelinä (ei tietystikään, se oli vertauskuva, pöljä! Ja en pilkannut teitä, tuo oli vain Pokemon-viittaus.). Ja ellette ole jo tukehtuneet camp-arvoihin ja calccuna-overloadiin, voin todeta: Mahtavan älytöntä!

Ellet muuten pidä elokuvasta, kyllä se sinulle viihde-arvoja tarjoilee ainakin viiden lajin illallisen verran. Melkein ensimmäisestä otoksesta asti voi huomata pienen budjetin. Niin sanotun "Olympoksen" helposti tunnistaa puistoksi, jota on koristeltu koulunäytelmälavasteilla. Ja voi ne puvutkin! Arskan näyttelijäkyvyt silloin oli kyllä miinus yhdeksän pistettä ja papukaijamerkki pois- tasoa. Herculesin hahmo käyttääkin nollalogiikkaa paljon. Ja tarkoitan PALJON. Hercules päätyy laivaan, alkaa tapella heti ja siitä seuraa yksi elokuvan monista tappelukohtauksista. Hän heittelee ihmisiä veteen ja puolustaa isolla laudanpätkällä. Tuossa esimerkki. Muihin esimerkkeihin sisältyy kylkiluiden murtamisia, karhun kanssa painimista, oman nimen hokemista ja randomisti paidan pois ottamista. Eikä muutkaan ole niin hyviä. Ainoa täydet pontsit saava on Arskan pretzelimyyjäkaveri Pretzie. Ja nyt kaakaosta.

***½

Eli minä join kaakaota katsoessa elokuvaa. Yritin ensin itse, mutta tein kaksi isoa virhettä. Käytin kylmää maitoa, ja laitoin liikaa jauhetta. Toisella kerralla onnistui. Vitsi, miksi selitän kaakaosta? Tämä on varmasti tylsää teistä. Kunnollisia postauksia tulee myöhemmin. Pahoitteluni kaakao-aiheen vähäisyydestä.


7 kommenttia:

  1. Mahtavaa Eero!

    Odota vaan, kun "pääset" katsomaan Friday the 13th part VIII: Jason takes Manhattan.

    SE vasta onkin huono. Niin huono, että olet luultavasti sen katsottuasi siinä tilassa, että tarvitset minttukaakaon (kysy Annilta) helpottamaan pöyristystäsi.

    Terkkuja Helsingistä!

    Leminem

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kauhistus! Varmaan tarvitsen enemmänkin! Mihin nimesi muuten viittaa? Eminemiin? Jos on, niin se on aika omituista. Kuuntelin juuri eilen Eminemiä! Jasonilla on kyllä isompi Imdb-keskiarvosana. Herculesilla on 3,2 kun taas Jasonilla 4,5.

      Poista
  2. Se viittaa sukunimeen ja yleiseen katu-uskottavuuteen :P

    VastaaPoista
  3. Loistava leffapostaus, tämän lukeminen tarjosi paljon viihdettä lauantai-iltaan! Tämä Arskan leffa on muuten minulta näkemättä, joten pitääpä laittaa katselulistalle.

    Kaakaosta voi höpistä enemmänkin, kiinnostaa!

    VastaaPoista
  4. Minkä merkkistä kaakaota tässä käytettiin kaakaojauheena?

    VastaaPoista