Arvostelu - Amelie

Amelien samanniminen päähenkilö on mielestäni
yksi parhaimmista elokuvahahmoista.

Katsoin Amelien ekaa kertaa muutama vuosi sitten. Silloin en omannut vielä nykyistä arvostuskykyäni ja se oli mielestäni ihan vain tylsä. Näin muutama vuosi myöhemmin
mieleni on muuttunut.

Amelie kertoo naisesta nimeltä Amelie. Kyseisestä daamista löytyy sellaisia luonteenpiirteitä kuin ujous, introverttiys ja naiivius. Lapsena Amelie oli etäinen vanhempiensa kanssa. Tämän vuoksi hän uppoutui fantasiamaailmaan, jossa hän pysyi aikuiseksi saakka. Nyt Amelie on aikuinen,  muuttanut Pariisiin ja työskentelee kahvilassa tarjoilijana. Amelien vapaa-aika lähinnä kuluu hänen omiin omaperäisiin puuhasteluihinsa ja tekoihinsa. Eräänä iltana tapahtumavyöhdin kautta Amelie löytää vanhan lelulaatikon kylpyhuoneensa tiilen takaa ja päättää palauttaa sen omistajalleen. Kun tämä liikuttuu, Amelie päättää aloittaa tehtävän: hän haluaa tehdä ihmisiä onnelliseksi.
Jos Amelieta elokuvana täytyisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi iloinen.

Elokuvan ilmapiiri on hyvin iloinen ja myös ainutlaatuinen. Itse päähenkilömme tekee elokuvasta hyvin nautittavan. Kaunista Audrey Tautouta ei voi kun kehua loistavasta elämänilosta ja loputtomasta optimisuudesta. Sivuhahmot ovat kerrassaan loistavia ja hyvin kiinnostavia. Heihin lukeutuvat muut kahvilan työtekijät: luulosairas tupakkakauppias, elämänviisas ja neuvoja heittelevä kahvilan omistaja, huonosta erosta kärsivä tarjoilija ja edellämainitun vainoharhainen ex-poikaystävä, Amelie sisätää myös juuri sopivan määrän charmia kallistumatta kuitenkaan imelyyden puolelle. Hahmojen pienet sukkeluudet ja pienet tikit ja tavat esitetään juuri sopivan miellyttävällä tavalla. Myöskin näyttelijät vääntävät charminappulansa yhteentoista.

Yksi syy miksi Amelie on vain niin nautittava katseluelämys, on sen nokkelat yksityiskohdat. Elokuvan kertoja aloittaa kertomisen käyttäen pilkuntarkkaa kellonaikaa siitä kun Amelie hedelmöitetään kuvaillen myös mitä muuta tapahtuu. Kyseinen asia jatkuu elokuvan loppuun asti ja hymyilyttää. Jokaisessa kohtauksessa lymyää jotain kiinnostavaa. Hyvä esimerkki tästä on tapa, jota kertoja käyttää: Ihmisistä Amelien ympärillä (ja hänestä itsestään) kerrotaan asiat joista henkilö ei pidä ja ei pidä. Tämä on yksi elokuvan kivoista oikuista josta ainakin itse pidin. Se myös saa elokuvaan aikaan sen mukavan tunteen jossa hahmot melkein tuntee.

Ameliesta myös huokuu tällainen elämäniloinen ja nokkela charmi, joka täyttää katsojan silkalla mukavuudella. Tämä tunne pysyy koko elokuvan ajan, hieman kuin mojova potkaus takamukseen.

Ei Amelie ole ainostaan juonellisesti hyvä, ehei, ei suinkaan. Se loistaa myös visuaalisella puolella. Värit ovat todella kauniit ja kuvaus kaikkea hyvää ja enemmän, sille on omistettu juuri sopivan määrän taiteellisuutta, ammattilaisuutta, omalaatuisuutta ja kaikkea muuta. Maisemat ja kuvauspaikat kauniita ja sisältävät myös niitä aikaisemmin mainittuja oikkuja.
Elokuvaan on myös todella panostettu. Ohjaaja Jeunetille on aiheutunut varmasti paljon päänvaivaa kaikista pienistä yksityiskohdista. Tässäkin Jeunetin ohjaus on, kuten aikaisemmin mainittu, pikkutarkka ja yksityiskohtainen. Hän on saanut kaikki menemään juuri nappiin.

Amelie on varmasti nyt yksi lempielokuvistani: se on kerrassaan mahtava. Näyttelijät panevat parastaan, pikkutarkka ohjaus, nokkela käsikirjoitus, sen kauniit värit ja maisemat, kerrassaan ihana ilmapiiri ja kaunis päänäyttelijä antavat Amelielle tunteen, josta tulee lämpöinen olo. Tätä voi suositella kaikille, jotka vain haluavat nauraa tai jos ei haittaa pieni mukavuuden tunne.

*****