Allegro non Troppo

Surrealistisessa Allegro non Tropossa seikkailee monia olioita,
kuten tämä pervo vanha vuohi.

Olen juuri poistunut elokuvateatterista. Kävelen isäni kanssa pitkin pimeää tietä. Olisin voinut vannoa, että aivoni räjähtivät ympäri salia elokuvan lopuksi. Niin ison vaikutuksen Allegro non Troppo minuun teki.

Elokuvakokemuksena tämä on varmaan paras, mitä olen ikinä kokenut. Kaikki tässä kokemuksessa oli täydellistä. Ilmapiiri, tunnelma, herkut (tässä tapauksessa pienet Daim-palaset) ja elokuva.

Allegro non Troppo on kerrassaan LOISTAVA elokuva. Niin hyvä, ettei pienet aivoni sitä käsitä. Tässä elokuvassa on kaikki kohdallaan. Mistä aloittaisin?

Ensinnäkin, kokemukseni oli loistava. Isäni, joka asuu Tampereella antoi minulle Tampereen elokuvajuhlan esitteen jokin aika sitten ja tietysti kiinnostuin heti. Tutkin nettisivua tarkemmin ja kun sattumoisin osuin tämän sivulle, kiinnostuin heti. Idea vaikutti hyvälle ja mainitsin heti siitä. Ja missäs olinkaan hieman ennen kahdeksaa yhdestoistana maaliskuuta? Minähän olin Plevnan aulassa tungoksen keskellä!

Ensi alkuun haluaisin kiittää elokuvan tekijää Bruno Bozzettoa paikalle tulemisesta. Hänen hauskan esittelyn jälkeen odotukseni nousi vielä enemmän. Bozzetto löpisi vielä hetken ja elokuva sai alkaa.

Ennen kuin aloitamme tarinasta puhumiseen ja siirrymme analysointiin, haluaisin erityisesti kehua elokuvan rakennetta. Hieman kuin Disneyn Fantasia, jota elokuva kunnioittaa ja jolle se irvailee samalla, se kulkee samassa muodossa. Intro, lyhytfilmi, live actionia, lyhytfilmi. Alussa näemme limaisen italialaisjuontajan esitellen ideaa ja hokien, kuinka alkuperäinen ja loistava idea heillä on käsissään. Yhtäkkiä hän saa soiton, kuullen että joku Pisney keksi idean ensin. Tuosta piittamatta juontaja palkkaa soittajia (joukko mummoja), jotka kuljetetaan rekassa, kovakouraisen, sikaria tupruttelevan kapellimestarin ja vangitun, seinästä roikotetun piirtäjän, jonka täytyy piirtää orkesterin tahtiin. Pian tämän jälkeen ensimmäinen filmi esitetään.

Syy, miksi nämä muuten normaalit live action-kohdat toimivat, on se että koko ajan väännetään vitsiä. Bozzetton satiirin säilän tuntee takapuolessaan kaikkien osien aikana. Satiiria heitetään koko ajan sekaan ja ne on kuvattu juuri sopivan näyttävällä pienellä budjetilla. Sitten animaatioon.

Allegro non Troppo ei ainoastaan osu naulan kantaan animaatiollaan, se osuu siihen salamaniskulla toiselta puolelta maailmaa. Kuten asiaan perehtyneet tietävätkin, elokuvan ohjaaja on animaation mestari Bruno Bozzetto, joka on luonut vaikka minkälaisia animaatioita. Tässäkin elokuvassa maestron kädenjälki on paikallaan ja voin huoletta sanoa, että tämä on yksi kauniimmista elokuvista ikinä. Joissakin kohtauksissa, kuten Bolerossa ja Valse Tristessä, suuni oli ihan ammollaan animaation kauneudesta, erityisesti Bolerossa. Pidin myös siitä, miten Bozzetto vaihtelee tyylejä segmenteissä. Joskus se on hänen tavanomaista sutaistua ja yksinkertaista tyyliä (Slavian Dance nro.7) ja joskus se näyttää taideteokselta (Valse Triste, Bolero).

Allegro non Troppo on myös todella hauska ja satirisoiva elokuva. Live action-kohdat naurattivat minua paljon, enkä ollut ainoa. Koko sali hytkyi naurusta. Ihmiset kompastelee ja mummot naureskelee, kaikki on vallan hauskaa. Samaistuttava parta-animaattori tekee jekkuja ja yrittää ujuttaa Herra Rossin hakemaan ruokaa. Myös animaatiot oli hauskoja. Nauroin paljon Slavian Dance nro.7:n ukkeleiden kapinalle ja Vivaldin konserton OCD-mehiläisen pakenemisille.

Yksi syy, miksi Allegro osui iski minuun niin paljon on sen surrealistisuus. Kaikenlaisia outoja olentoja ja maisemia vilkkuu ainakin yli neljäsosan elokuvasta, ja ne aiheuttaa omituisen ja hypnoottisen sivumaun elokuvalle, hyvällä tavalla tietysti. Erityisesti Bolerossa ja ensimmäisessä segmentissä on hitaita kohtauksia, jotka on hyvin surrealistisia ja niissä on myös outoja asioita. Elokuvan surrealistinen ja absurdi sivumaku välittyy myös väliosiin, missä on oikeita ihmisiä. Soittajamummot nauravat, itkevät ja junailevat omituisia asioita. Limainen juontajan epätoivo pitää elokuva kasassa on myös omituista ja huvittavaa. Kapellimestari uhkailee jatkuvasti animaattoria ja kaikkea muuta omituista tapahtuu.

Kokemuksena Allegro on varsinainen tunteiden vuoristorata. Se naurattaa, hämmentää, itkettää (R.I.P kissa, snif) ja vaikuttaa. Ainakin minuun se iski kuten 1000 volttia ja on nyt yksi lempielokuvistani. En voi suositella Allegro non Troppoa tarpeeksi, suosittelen- ei minä KÄSKEN etsimään tämän elokuvan käsiisi: ostamaan sen Amazonista, katsomaan sen YouTubesta, mikä tahansa kelpaa! Suosittelen kaikkia animaation ja elokuvan ystäviä katsomaan Allegro non Tropon, nyt heti!


*****