Arvostelu: Star Wars - The Force Awakens

Tiesin jo alusta alkaen, että kun kävelen Taa Waasin (inside-läppä) jälkeen ulos salista, en pettyisi. Ja oikeassa olin.

Juoni on aika Star Wars-mainen. Imperiumin aika on toistanut itseään. Yksinäinen hiekantonkija Rey (Daisy Ridley) yrittää tienata cashia. Yhdessä R2-D2-maisen robotin kanssa hän törmää Finniin (John Boyega), kelkkansa kääntäneeseen 1.valtakunnan Storm Trooperiin, joka on paennut lentäjä Poen (Oscar Isaac) kanssa.

Pahiksena angstimaisesti riehuu Kylo Ren (Adam Driver). Muihin hyviin esimerkkeihin kuuluu tietysti Han Solo (vanha kunnon Harrison Ford) ja muut vanhat.

Elokuva on tosiaan hieno. Vaikka joku muu ei muuten välittäisi, myöntäkää nyt, onhan se ihan sairaan  hyvännäköinen. J.J. Abrams on saanut paljon asioita nappiin. Eikä ihme, onhan mysiöö tehnyt monta herkullista diginamipalaa. Eikä tällä kertaa vilkkunut niitä ´´lins flareja''.

Näyttelijät onkin hyvä asia elokuvassa. Olinhan minä tyytyväinen Finniin (huehuehue adventure time rulaa!) ja muihin. Han Solo ei ole muuttunut ollenkaan ja Adam Driver sen sijaan oli pieni pettymys. Hänen hahmonsa oli jopa vähän naurettava vauvanaamoineen kaikkineen. Sitä myös ihmettelen kun kaikki uudet sankarit on ihan keltanokkia. Ainakin John Boyega ei ole näytellyt muussa kuin yhdessä scifi-komediassa (mikä muuten tulee parin viikon päästä töllötimestä) ja Daisy Ridleyllekin tämä on ensimmäinen. Vanhat näyttelijät on säilyneet hyvin ja hoitavat duuninsa. Ja mukana on tietysti Chewie jonkun Jar Jar Binksin sijaan. 

Ja onhan ne aikaisemmin mainitut visuaalisuudet aivan henkeä salpaavia. On saatu mukaan kohtauksia, missä kaikki vain tuhotaan. on tämä kyllä tosiaan Abramsin märkä uni. Elokuvaa voi myös kiittää sen alkuperäisestä trilogiasta tähän kantanutta kieli poskessa- tekniikasta ja koulupoikamaisesta innostuneisuudesta ja vekkulimaisuudesta.

Tässä kohtaa varoitan katsojaa spoilerista. Koska en osaa laittaa peittävää kohtaa, kirjoitan män. Sen takia laitan myös pitkän välin, ettet vahingossa näe sitä. Anteeksi jo etukäteen. :)

Lukesta myös täytyy huomauttaa lopussa. Miksi hän näyttää aivan Orson Wellesiltä? Kuinka kauan hän oli kadoksissa? Taisi unohtua intergalaktiset parranajovälineet kotiin? Kun lähdin salista näinkin kolmen jätkän kaveriporukan juttelemassa: 

- Nyt meillä on uusi *aseta R2-D2-äänitehoste tähän* ja Luke näyttää ihan Vesku Loirilta.

Loppujen lopuksi Star Wars: The Force Awakens tyydyttää Planeettataistoa janoavan fanin tarjoten samalla mukavia ja humoristisia hetkiä.

****½

Luukku 17: Joulutarina

Joulutarina 

Ennen arvostelua, haluaisin kiittää Episodin kirjoittajia jutusta, jonka he tekivät blogistani. Teidän ei olisi kyllä tarvinnut. Kuten aikaisemmassa postauksessa sanoin, tämä on vain sonnanjauhantaa.

Pop-tähti Antti Tuisku esiintyy elokuvassa myös, vaikka hän ei muuta teekkään kuin toljota
suu auki ja sano pari sanaa.

Juoni on harvinaisen tavanomainen perhe-elokuvalle. Nikolaksen (eli joulupukin) vanhemmat unohtavat silmälasit kotiin ja putoavat järveen. Sitten koska Nikolaksen kyläläiset on pihejä kuin kymmenen Roope Ankkaa, Nikolaksen täytyy vaihtaa perhettä, päätyen lopuksi tylyn, kliseisen puusepän luokse. Juonella ei ole niin paljon syvyyttä, mutta kiusallisuus ja tahattomuuden hauskuuden arvoissa se kohoaa yli 9000:een.

Meemi oli itse keksimä.

Mutta nyt niihin tahallisiin nauruihin. Ensinnäkin: Miksi ihmeessä kaikki tässä elokuvassa näyttää joko, että he ovat kaikissa lääkkeissä tai he ovat kertomassa sukulaisen kuolemasta? Ainakin Hannu-Pekka Björkmanin tulkitsema Joulupukki kränkkää kiusallisuusarvot 11:sta asti. See what I did there? Sen lisäksi että jokainen Joulupukin kohtaus kihisee kiusallisuutta, hän näyttää myös joitain  Dementian oireita loppupuolella, tehden kokonaisia varastollisia leluja ja törkkien kiihtyneenä karttaa. Onko se normaalia perhe-elokuvassa? Mutta loppujen lopuksi, minulla on vain outo huumorintaju, kun löydän monen ihmisen (esimerkiksi John Turturron) rakastamasta elokuvasta, vain kiusallisuusarvoja. Katsoin elokuvan koulussa luokkani kanssa, eikä ystäväni mielestä elokuvassa ollut mitään erikoista tai hauskaa. Esimerkki kiusallisuudesta on esimerkiksi kohtaus, missä Joulupukki löytää kadoneen pikkutytön Aadan ja palauttaa hänet vanhemmilleen. Sen tehtyään Joulupukki alkaa pillittää ja tekee hyssyttelyääniä. Jos ette ole nähneet Joulutarinaa, tai tuota kohtausta, kuvitelkaa se surullinen Peter Parkerin meeminaama. En saanut sitä tähän, mutta jos tiedät sen.. niin. Ellette tiedä kirjoittakaa googleen vain peter parker sad.

 Näyttelijät on kyllä omituinen asia elokuvassa. Mukaan on saatu semmoisia ´´tähtiä´´ kuin Antti Tuisku (kuulitte oikein), aikaisemmin mainittu Hannu-Pekka Björkman ja Mikko Leppilampi. Tahalliseen hauskuuteen liittyy myös Antti Tuisku. Elokuvan viime metreillä Tuisku ilmestyy tyhjästä. Tässä kohtaa muutama luokkalaiseni repesi totaalisesti ja muutama aina kun Antti näkyi kankaalla. Eikä suotta, hän sanoo vain muutaman lauseen ja ne ovat vain kyselyä ja vastaanväittämistä. Muuten hän vain seisoo siinä ja tuijottaa suu auki tai esittelee leukavirnistystään.



Elokuvaa voi myös vain ihmetellä sen päättömien plot twistien takia. Lopussa Joulupukki vanhenee ja päättää lopettaa. Hän sanoo: -Tämä saa luvan olla viimeinen kerta. Hän päättää jakaa lahjat yksin, vaikka on luvannut ottaa aikaisemmin mainitun Aadan mukaan, joka on varttunut aikuiseksi. Näemme kun Aada odottelee ladun vieressä hyppien kylmyydestään posket punaisena, hampaat yhdessä. Lopulta tulee reki ilman joulupukkia. Sitten Antti Tuisku ja Aada vain heiluvat (ei oikeasti, he eivät ole nukkeja) paikallaan. Kun Antti kysyy Joulupukin paluusta, Aada toteaa:
-Emme näe häntä uudestaan. Kun Antti, Aada ja nimetön taapero, ovat pudottamassa leluja (tosi nokkelaa) Pukin kuolleen siskon hautaan (jäärakoon), Pukki lentää tyhjästä, loksauttaen Antin leuan. (Kärpäset tulevat, Antti, suu kiinni!) Ja Aada vilkuttaa hänelle kuin olisi tiennyt. MITÄ?! Ja niin Joulutarinan loppu käy historiaan sekavimpana. Loppuna. Ikinä!

PS: Voitte tosiaan lähettää minulle kysymyksiä, niin kuin viime postauksessa sanoin.

***

Tuplaluukku: Spectre ja Turisti

Luukut 7 ja 9: Spectre ja Turisti

Spectre

Minun ja Elinan tekemä pätkä elokuvan jälkeen. Anteeksi yllättävästä lopusta. Kännykästä loppui tila.

Elokuva alkaa Bondin ja nimettömän daamin juhlimisesta Kuolleiden päivänä,
joka Bondmaisesti loppuu katastrofiin.

Tästä tulee varmasti vaikea arvostelu tehdä. En osaa ollenkaan sanoa, mitä pidin elokuvasta. Minun täytyy miettiä. 

Elokuvassa Bond poukkoilee paikasta toiseen. Ensin ollaan Mexicossa, sitten perus-Lontoossa, sitten Roomassa ja milloin missäkin. En ole nähnyt muita Bond-elokuvia, mutta olen kuullut, että niissä matkustellaan paljon. Bond on hieman ärsyttävä tuppisuuna. Onko joku teistä lukijoista, muuten nähnyt tätä elokuvaa? Pidittekö te siitä? Voitte kertoa alhaalla. Voitte myös kertoa, mikä on teidän lempi Bond-elokuva.

Elokuva sisältää aika lailla kaikkea mitä Bondilta voisi odottaa. Räjähdyksiä. Naisia. Autoja. Keskinkertaisia näyttelijöitä. Eikun. Keskinkertainen on hyvä sana kuvailemaan elokuvaa. Kaikki on vaan Meh. James Bond. Meh. Käsikirjoitus. Meh. Välineet ei kylläkään. Ne on suht cooleja. Luoja, kun tämä on vaikeaa. No, Bond oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Tarinankäänteet olivat liian kliseisiä. Luokkakavereistani olivat monet menneet katsomaan Spectreä ja he kaikki pitivät sitä parhaana elokuvana pitkän aikaan. Mutta, he eivät käy elokuvateattereissa kaksi kertaa viikossa, niin kuin minä. (Suurin osa käy ehkä kolmesti kahden vuoden aikana.) Bond tekee kyllä kaikkea Bondimaista. Vaihtaa naista kuin kalsareita. Satunnaisesti räjäyttelee psykopaattimaisesti ilmettä värähtämättäkään. Ja tekee sen yhden täysin liioittelun ja päättömän tapon, joka on usein se yksi 100 prosentin täydellinen lyhyt hetki. 

Hyvä juttu ainakin monen feministin mielestä, oli kun yksi elokuvan Bond-tytöistä, on tohtori, eikä vain tarjoilija? En minä tiedä, mitä Bond-tytöt tekee työkseen. Tietääkö joku teistä? Minua myös häiritee, se että aina, (ainakin kuulemani mukaan) joku Bondin naisista jättää hänet tai jos Bond aikoo olla hänen kanssaan, hän traagisesti kuolee. Tyytyisipä Bond olemaan edes vaikka kuukauden tai pari, olemaan vain yhden kanssa. Kyllä minä teidät haistan, käsikirjoittajat. Älä yritä huijata, Neal Purvis. Olen sattumoisin nähnyt Johnny English 2:n, sekin oli huono. Nyt ainakin tiedän välttää Stonedia ja Plunkett & Macleanea. Joskus minusta tuntuu, että arvosteluni on ainoastaan sonnanjauhnataa. Ehkä se vain on niin tämän blogin kanssa. Taidanpa laittaa blogini esittelytekstiksi Absurdeja solvauksia & sonnanjauhantaa marraskuusta 2015. No, sitten toiseen elokuvaan. Luojan kiitos, se on helpompi tehdä.

***

PS: Tykkään ihmetyttää ihmisiä omituisilla mielipideilläni. Siksi haluankin pyytää teitä, lukijoita, lähettämään minulle kysymyksiä.

Turisti (oikeasti nimeltään 2 tuntia sekavaa, mutta häikäisevän hyvää melodraamaa)

Turisti keskittyy komediallisella efektillä ruotsalais-norjalaisen perheen alppimatkaan,
ja sen yllättävään muutokseen lumivyöryn jälkeen.

Turisti on aivan loistava elokuva kaikin puolin. Se on hulvattoman hauska, jopa dramaattisissa kohdissa, se pursuaa niin sanottua ´´cringe comedy´´-tyylistä huumoria, se on loistava satiiri perhematkoista, ja se on aivan älyttömän kaunis. Lista voisi jatkua ikuisuuksiin Ja nyt ennen kuin joku kysyy, ei, Lukas Moodysson ei ohjannut tätä. 

Elokuva siis keskittyy erään perheen matkaan Alpeille. Ongelmia tulee, vanhemmat on kireitä ja lapset inisee. Ja kyllä, tiedän faktan, että jos tämä olisi vain aikaisemmin mainittu kepeä perhekomedia, se olisi vain......  Koko Tusina 3. Mutta, se ei ole sitä. Lapset rauhoittuvat loppujenlopuksi ja vanhemmat lopettavat riitelyn ja lopussa he ovat iloinen perhe. Yleensä tälläinen klisee vain rokottaisi elokuvalta pisteitä. Otetaan esimerkiksi Danny DeViton ohjaamat elokuvat. Lähes kaikki on mustia komedioita ja usein niissä on ihminen tai kaksi yrittämässä tappaa muita, mutta he eivät onnistu tai lopettavat ja muuttuvat niin kilteiksi ja pyytelee anteeksi. Esimerkiksi Asuntoloukussa Ben Stiller ja Drew Barrymore yrittävät tappaa yläkerrassa olevaa Eileen Esseelin esittämää mummoa, pyydellen anteeksi lopussa ja luovuttaen. Ja Smoochyssä Robin Williamsin alkoholisoitunut, entinen TV:n satusetä yrittää tappaa Edward Nortonin esittämää Smoochy-virtahepoa eli Sheldon Mopesia, mutta loppujenlopuksi Williams wetää Stillerit ja lopettaa tekonsa. Smoochyssa häiritsi myös Williamsin hillittömän hauskan hahmon sivuroolina olemisen vähäisyys. Sen sijaan seuraamme suht symppis-Nortonin aika tylsiä kamppailuja viihdemaailmassa. Mutta, Turistissa loppuklisee on miellyttävä loppu, elokuvan muuten ilkeään ja äyskäilevään ulkokuoreen. Kuten Nyt-liite sanoi: Ruben Östlund on tehnyt ensimmäisen melkein normaalin elokuvan.

Turisti ei ole todellakaan vain se. Se on nokkela, kaunis, siinä on hyviä näyttelijöitä ja aivan loistava kuvaus.  Yhdessä kohdassa luulin katsovani taideteosta. Näyttelijöiden dialogikohtauksia rytmittää maisemat Alpeista Vivaldia taustalla soittaen. Ja näyttelijät... ne vain on hyviä. Jotkut vain kuuntelee valittamista, kun toiset arvioivat sitä psykologisesti. Se joka niin tekee, on perheen kaveri Mats, lempihahmoni. Mats muistuttaa paljon Kimpassa (joka on kaikkien aikojen lempielokuvani)-elokuvan Rolfia. Sama parta ainakin. Mutta Mats. Hän antaa hyviä neuvoja, on ystävällinen ja hauska, aivan kuin setä tai jotain. Elokuvaa saa myös kiitellä jännittävyydestään. Usein huomasin pidättäväni henkeä katsoessani. Esimerkiksi odotettu lumivyörykohtaus jännitti minua aivan suunnattomasti. Loppu oli myös semmoinen, kun perhe on lähdössä bussilla pois, bussikuski harhailee kaikkialle ja ihmiset lähtee pois bussista. 


****½

Tripla (ei sponsoroitu) luukku: Frost/Nixon, Pentujengi Seikkailee ja Jäniksen Vuosi

Luukku 5 1/2: Frost/Nixon

Kyllä. Nyt saatte triplapostauksen suoraan naamaanne. Koska, olen katsonut paljon elokuvia lähiaikoina, aion nyt laittaa ne samaan.

David Frostin kasvonpiirteet luovat tahatonta komiikkaa, muuten dramaattisessa Frost/Nixonissa.

Kaikki ovat varmasti joskus kuullut sanat Water ja Gate, ja suurin osa yhdessä. Oli sitten aiheen asiantuntija tai tavallinen henkilö, joka on nähnyt Forrest Gumpin. Itse olen jälkimmäinen. Sen takia, koska en tiennyt aiheesta mitään, olinkin hieman epäilevä tämän suhteen. Mutta, pian sain muuttaa mieleni.

Elokuva keskittyy vuoden 1977 David Frostin Nixon-haastatteluihin ja muutenkin Nixon-politiikkaan. Frostin ja Nixonin lisäksi elokuvassa heiluu Frostin uutistiimi johon sisältyy esimerkiksi suurisuinen vihansa Nixonia kohtaan kovaan ääneen ilmaiseva jenkki, varovainen britti ja Frostin lentokoneesta pokannut naisystävä Caroline. 

Elokuva luottaa paljon näyttelijöiden ja dialogin varaan hyvin siinä onnistuen. Frank Langella olikin ehdolla parhaan miesnäyttelijän osaan, mikä ei ole yhtään ihme. Muutkin kyllä onnistuu rooleissaan, kuten Michael Sheen, henkilönä, jonka olen maininnut jo monta kertaa arvostelun aikana, miksi en mainitse häntä nyt. Elokuva ottaa myös haltuunsa kiinnostavalla tavalla, aiheen joka muuten olisi vain minusta tylsä. Siinä on myös jotain ihanaa kapinahenkeä, kun Frost kyseenalaistaa ja laittaa jauhot suuhun Nixonille, kamerakulmat ovat myös mukavia ja haastattelut hienosti tehtyjä teksteineen ja arvonimineen päivineen. 

Loppujen lopuksi Frost/Nixon on nokkela, hyvin kuvattu, hyviin näyttelijöihin luottava ja mielenkiintoisuudessaan onnistuva, Oscar-ehdokkuutensa ansainnut elokuva.

****½

Luukku 6: Pentujengi Seikkailee

Pentujengi-elokuvassa, ihmisillä on saman verran persoonallisuutta kuin tonnikalapurkilla. Ainoa poikkeus on viholliset, jotka on suunniteltu kaatumaan ja joutua vuohen rökittämäksi.

Kyllä, tässä kohtaa muistatte, että olen vain lapsi. Tässä kohtaa mietit: - Ai joo, täähän on lapsi.

Ja kyllä, arvostelen tällä hetkellä suoraan DVD:lle tullutta Disneyn koiraelokuvaa. 

Elokuvan juoni on niin stereostyyppinen kuin olla ja voi. Ja se myös yrittää opettaa lapsille vastuun kantamisesta, liikunnan harrastamisesta (esimerkiksi Mudbud heittää uuden omistajansa pelikonsolin  mutaan ja B-Dawg arvostelee omistajansa koripallokykyjä: -Sen pitäs olla pelissä mukana!)ja älä syö herkkuja paljon-politiikasta. Juoni siis on: Air Bud (aikaisemmista nyyhky-koirakoripallo-sarjasta) on saanut perhelisäystä. Rosebud, joka on ainoa tyttö, Buddha, suosikkini, meditoiva kasvissyöjä-pentu, Budderball, ruokaa ahmiva, piereskelevä pentu, B-Dawg, koreja heittelevä, muka-Cheek-pentu ja Mudbud, mudassa leikkivä, pelikonsoleja heittelevä pentu. Eli elokuvassa siis seurataan näitten pienien peuhaajien matkaa, yrittäessä pelastaa vanhempiaan, muutaman ääliömäisen rosvon jahdatessa heitä. Huoh. Kuinka kumimaista.

Mutta älkää tajutko väärin, pidin elokuvasta. Ainoa syy, miksi katsoin elokuvan, oli kun tarkistin, pidänkö siitä yhtä paljon, kuin 5 vuotta sitten. Yllätyin positiivisesti. Tähän kohtaan sopisi, se kohta South Parkista, missä Stan katsoo Adam Sandler-elokuvaa ja käkättää itsekseen : -Adam Sandler funny! No, mitä hitsiä!

Oikea reaktio Adam Sandler-elokuviin.

Äh, pian minut tunnetaan, sinä blogina, joka viljelee samaa kuvaa. No, asiaan. Pidin oikeasti elokuvasta. Olipa se niin stereotyyppinen tai geneerinen tahansa. Olen huomannut, että geneeriset käsikirjoitukset ja päättömät juonenpiirteet viihdyttävät. Menen huomenna katsomaan uutta Bondia, ja olen jopa innoissani. Apua, nyt minun on pakko mennä katsomaan äkkilähdöllä, epätavallista draamaa. Miksei Louder Than Bombs pyöri Porissa? Hahmot olivat jopa viihdyttäviä ja jotkut kohtaukset jopa hauskoja. Olen näköjään oikeasti taantumassa 5-vuotiaan tasolle, kuten äitini sanoo.

***½

Luukku 6 1/2: Jäniksen Vuosi

Jäniksen Vuosi on valloittava, mahtava ja kaunis kuvaus vapaudesta. Jäniskin on tosi söpö.

En ole koskaan ollut perinteiden ystävä. Yleisesti en itsenäisyyspäivänä katso Tuntematonta Sotilasta, korvani ei kestä sitä pauketta. Mutta, jos joka vuosi esitettäisiin tämä elokuva, katsoisin joka kerta.

Antti Litjan mielettömästi tulkitseva mainosmies Vatanen, löytää reissullaan vammautuneen jäniksenpojan ja lähtee metsään sen kanssa ja aloittaa lähinnä myyntipohjalla ruokansa tienaavan valloittavan kauniin vaellusretken ympäri Suomen jäniksen kanssa, usein jopa puhuen sen kanssa pitkiä keskusteluja. Elokuva on sanoinkuvaamattoman kaunis. Maisemat ovat aivan...

   

Näyttelijätkin loistavat rooleissaan, vaikka Vatanen on lähinnä eläimen kanssa. Mutta kyllä ne jäniksetkin oli kivoja. Kaikki kolmetoista. Erityisesti se, joka joi maitoa. Muissa rooleissa on lähinnä ne, ihmehiihtäjät, jotka Vatanen tapaa matkallaan. Vain kaksi asiaa vaivasivat minua. 

1.Pituus

2.Loppu, en tajunnut sitä

Tiedän, että metsämaisemat ovat kauniita ja kaikkea, ja niissä silmä lepää, mutta olkaa nyt totuudenmukaisia! En kritisoi ohjaajaa, enkä kirjailijaa, mutta oikeasti, kyllähän se metsämaisema alkaa hieman kyllästyttää, jos itse elokuva kestää 2 tuntia. Mutta muuten, ihan loistavaa! Ja nyt toiseen asiaan, eli loppuun. Mitä ihmettä siinä tapahtuu? Saatan olla pelkkä esiteini, joka ei tajunnut, mutta voisiko joku kertoa, mikä siinä oli kyse? Sen tiedän, että Vatanen joutuu jonkun naisen luokse ja vankilaan. Ja lopusssa nähdään, kun se jänis hyppii iloisena.

*****

PS: Jos ette siis tajunnut, katsoin nämä elokuvat Lauantaina ja Sunnuntaina. :)

Luukku 5: Hercules New Yorkissa ja kaakaota!

Luukku 5: Hercules New Yorkissa

 

 Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Tällä postauksella lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Teen kaakaopostauksen ja arvostelen camp-leffan. Sillä myöntäkää nyt, onhan Arskan eka täyttä höttöä.


Elokuvan juoni on sisänsä täysin sontaa (hyvällä tavalla). Kuten elokuvan nimi kertoo, Arska esittää Herculesta, Zeuksen poikaa, joka on kyllästynyt Olympoksella pysyttelyyn. Joten hän lähtee laivan mukana ja päätyy New Yorkiin. Siellä hän tapaa köyhän pretzelimyyjän, joka näkee Herculeksen kävelevänä setelinä (ei tietystikään, se oli vertauskuva, pöljä! Ja en pilkannut teitä, tuo oli vain Pokemon-viittaus.). Ja ellette ole jo tukehtuneet camp-arvoihin ja calccuna-overloadiin, voin todeta: Mahtavan älytöntä!

Ellet muuten pidä elokuvasta, kyllä se sinulle viihde-arvoja tarjoilee ainakin viiden lajin illallisen verran. Melkein ensimmäisestä otoksesta asti voi huomata pienen budjetin. Niin sanotun "Olympoksen" helposti tunnistaa puistoksi, jota on koristeltu koulunäytelmälavasteilla. Ja voi ne puvutkin! Arskan näyttelijäkyvyt silloin oli kyllä miinus yhdeksän pistettä ja papukaijamerkki pois- tasoa. Herculesin hahmo käyttääkin nollalogiikkaa paljon. Ja tarkoitan PALJON. Hercules päätyy laivaan, alkaa tapella heti ja siitä seuraa yksi elokuvan monista tappelukohtauksista. Hän heittelee ihmisiä veteen ja puolustaa isolla laudanpätkällä. Tuossa esimerkki. Muihin esimerkkeihin sisältyy kylkiluiden murtamisia, karhun kanssa painimista, oman nimen hokemista ja randomisti paidan pois ottamista. Eikä muutkaan ole niin hyviä. Ainoa täydet pontsit saava on Arskan pretzelimyyjäkaveri Pretzie. Ja nyt kaakaosta.

***½

Eli minä join kaakaota katsoessa elokuvaa. Yritin ensin itse, mutta tein kaksi isoa virhettä. Käytin kylmää maitoa, ja laitoin liikaa jauhetta. Toisella kerralla onnistui. Vitsi, miksi selitän kaakaosta? Tämä on varmasti tylsää teistä. Kunnollisia postauksia tulee myöhemmin. Pahoitteluni kaakao-aiheen vähäisyydestä.

Joulukalenteri: Kekkonen Tulee!

Luukku 4: Kekkonen tulee!

Ensin haluasisin pyytää anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoittaa. On aika kunnostautua.

Aake Kalliala ja Jukka Puotila esittävät elokuvassa homoparia Olavia ja Annelia .

Kekkonen Tulee! on kaikille ei-hauskojen (jokainen päättäköön itse) mustien suomalaisten puskakomedioiden ystäville, jotka pitää stereotyyppisistä hahmoista ja perus-suomikomediasta.
Ja kyllä, en pitänyt elokuvasta.

Tarina on aika kiinnostava, vaikka ei muu elokuva olekaan. Pienessä Lappilaisessa Tuppukylässä kiertää mahdoton huhu. Itse Kekkonen on tulossa kylään! Se saakin koko kylän aivan sekaisin, kertojaa Sylviä lukuunottamatta. Luojan kiitos. Muuten en kestäisi ollenkaan. Pähkähulluun kylään mahtu monensorttista ihmehiihtäjää. On laihuttavaa baarinpitäjää, uskollista riipullaroikkujaa, listoja latelevia kirjastonhoitajaa ja räjäyttelevää terveydenhoitajaa. Henkilöt ovat ristiriitainen asia elokuvassa. Jotkut heistä ovat hauskoja ja tuovat paljon (mustaa) koomista helpotusta. Jotkin heistä ovat sen sijaan epämukavioa, epämiellyttäviä ja täysin epähauskoja ääliöitä. Vou, olenpas agressiivinen. Mutta nyt elokuvaan. Varoitus: Saatan olla agressiviinen. Ja en inhonnut niin paljon kuin voitte luulla.

Mielipiteeni elokuvasta on aika ristiriitainen. Sillä on hetkensä. Mutta huomatkaa: Irrallisissa, muutamissa kohdissa. Elokuva tosiaan on irrallinen. Käsikirjoitus harhailee minne milloinkin. Näyttelijät joko puhuvat liian hiljaa tai ylinäyttelevät ja huutavat. Kuvitelkaa soppa. Se maistuu silloin tällöin hyvältä. Mutta, välillä sinne menee muutama sattuma. Ja sitten se LAAJENEE
vaikka kuinka isoiksi. Ja välillä tulee joitain irrallisia, ihan hyviä osia, mitkä on omituisia ja turhia verrattuna muuhun soppaan. Kyllä, vertasin juuri elokuvaa soppaan. Mutta tosiaan, käsikirjoitus on aika irrallinen ja tylsä monessa kohdassa, enkä tajunnut tarinaa paljon. Omituista, minulla piti olla superpitkän pituinen lista tämän elokuvan virheistä, mutta unohdin ne. No, kuulitte jo tarpeeksi.

Loppujen lopuksi on Kekkonen Tulee! on irrallinen, hajanainen, löysä ja laiskasti käsikirjoitettu tarina.

**

Joulukalenteri: Team America: World Police

Selvästi South Parkin Timmy-hahmosta vaikutteita ottanut Matt Damon osaa sanoa elokuvassa vain oman nimensä. 

Team Americaa voi suositella kaikille, jotka pitää Toimintaelokuva-spoofeista ja nukeista. Joo, kuulitte oikein. Nukeista. Aiheena tällä kertaa on julkkikset. Syynä on se, että TAWP (enkö olekin nokkela?) on pullollaan julkkisnukkeja, joita lähes kaikkia esittää Trey Parker ja Matt Stone, South Parkin luojat ja elokuvan ohjaajat. Mukana on esimerkiksi Matt Damon, joka ei osaa sanoa muuta kuin nimensä, Kim-Jong Il, joka heiluu pääpahiksena (hänestä lisää myöhemmin) ja Michael Moore itsemurhapommittajana.

Elokuvan pahiksena on Kim-Jong Il, joka esimerkiksi laulaa tunteistaan ja tappaa Hans Blixin.

Tarina
Mutta niin, aiheena on Team America, terrorismin vastainen räjäyttelyneuvosto. Tarina alkaa, kun he ottavat avukseen Broadway-näyttelijän Gary Johnstonin suoraan kesken hänen AIDS-musikaalinsa esitysten. Kuulostaako hauskalta? Se on. Ja siitä voikin kokonainen 100-minuuttinen räjähdyksiä, patrionismia, nukkeja ja huutonaurua alkaa!

Kehuminen
Elokuvan oivallukset on täyttä kultaa! Elokuva sekoittaa satiiria, rivoa huumoria, toimintaelokuva-kliseitä ja absurdismia onnistuneesti ja nokkelalla South Park-tyylillä. Julkkiksia parjataan hyvin ja onhan monet heistä suuttuneet. Julkkikset onkin yksi elokuvan hauskimmista jutuista. Lempparini oli Matt Damon ja Helen Hunt. Ainoa moitteeni asiasta on, että julkkikset ei saanut paljon vuorosanoja. Muutama sai parin rivin pitkän puheen, mutta eniten puhuu Sean Penn. Esimerkiksi Matt Damon, joka ei sano muuta kuin nimensä (Matt Damon!) sanoo sen vain kahdesti tai kolmesti. Kiitoksia annan myös siitä että elokuva tuntui kestävän niin vähän aikaa. Kun olin katsonut jonkin aikaa, vilkaisin kuinka kauan kestää enää. Ihmettelin sitä jonkin aikaa.

Lopputulos
Loppujen lopuksi Team America on onnistunut ja hullunhauska satiiri ja parodia, joka saa minulta neljä ja puoli tähteä.

****½

Joulukalenteri tulossa!

Joulukalenteri

Hei kaikki taas. Ennen asiaan menoa, haluaisin viettää hetken yhden asian hämmästelyyn. 

Okei, eiköhän tuo riitä. Eli asia on se, että tämä blogi on saanut PALJON PALJON lukijoita. Mutta tiedän tosiasiat. Te kaikki olette äidin kavereita, vai mitä? Arvasinko oikein? Jos haluatte tunnustaa, alhaalla on kommenttiboksi. Vaikka ei se tietysti haittaakaan.  Mutta nyt asiaan. 

Saatan ehkä hieman hätäillä. Ehkä vähän. No, sen siitä saa kun aloittaa blogin Marraskuun lopussa. Eli ajattelin aloittaa tämän blogin niin sanotulla ´´bängillä´´ ja ajattelin aloittaa blogimuotoisen joulukalenterin. Eli tässä asiat numerolistoina. Voi luoja, kun rakastan numerolistoja.

1. Joka päivä (jos ehdin) aion keksiä aiheen ja katsoa elokuvan missä se aihe on näkyvissä. 

2. Sen jälkeen arvostelen sen ja pohdin sen teemaa/teemoja.

3. Saattapi käydä niin, että en ehdi tehdä joka päivä, mutta senhän annatte anteeksi. Vai mitä?

Eli tässä siis se on. Olen päättänyt jo joitain elokuvia mitä katson, lähinnä siksi, koska minulle on tärkeätä, että katson tietyn elokuvan tiettynä päivänä (voi ette ymmärräkään). Kommenteissa voi ehdottaa myös muita aiheita tämän loppumisen jälkeen.

Teeman Elokuvafestivaali 2015

Eka postaus, voi pojat. Mutta ennen asiaan menoa,taidan esitellä itseni. Hei kaikki. Olen 11-vuotias poika, jota kiinnostelee paljon elokuvat, kirjat ja milloin mikäkin. Harrastan pasuunan soittoa ja teatterinuoria. Lempielokuvani on Lukas Moodysonin Kimpassa. Lempisarjoihini kuuluu Simpsonit, South Park, Frendit, Ren ja Stimpy (kaudet 1-2, kaikki Kricfalusin erottamisen jälkeen on jöötiä), Futurama ja Moderni Perhe. Ja kuten nimi kertookin tämä blogi kertoo elokuvista, kaakaoista ja milloin mistäkin. Mutta nyt asiaan.

Teeman elokuvafestivaali sopii elokuvafanille kuin minä nyrkki silmään (joka ei kylläkään sovi oikeassa elämässä), minkä takia katsoin sen elokuvia tänäkin vuonna. Katsahdettua tuli yhteensä 4 elokuvaa. Taso oli korkeaa. Pisteytykseni kaikki keikkui 4 tähden kohdalla (minulla on Leffatykki-profiili, jos haluatte tsekata, nimi on the grandi-ma) ja pidin jokaisesta. Nyt käynkin läpi kaikki katsomani elokuvat ja hieman puhun niistä.

Tämän vuoden festivaalin juliste.

Ensimmäinen elokuva, jonka katsoin oli Aki Kaurismäen TV-elokuva Likaiset Kädet. Sen katsoin lähinnä kun kanavasurffailussa osui kohdalle. Vaikutti kiinnostavalta ja oli aikaa katsoa, eli Miksi ei? sanoisi Mei.  Elokuva seuraa virkamiestä, joka sotkeutuu valllankumoukseen ja joutuu piileskelemään vaimonsa kanssa. Elokuva oli lähinnä puhetta, mutta se ei meikäläistä haitannut. Roolit oli hyviä, mukana oli joitain Suomen lemppareja, kuten PP Petelius ja Matti Pellonpää ja onhan Kaurismäkikin puikoissa. 

Matti Pellonpää ja Kati Outinen turvatalon sängyllä.

Perjantaina katsoin kaksi elokuvaa. Niihin sisältyi myös odotetuin elokuva koko festivaalilta, Haneken Rakkaus. Kaikkialla hyviä arvioita saanut ja Parhaan Elokuvan Oscar-palkintoon ehdolla ollut ranskankielinen Rakkaus kertoo vanhasta pariskunnasta, Annesta ja Georgesista, joiden ensin sosiaalinen elämä on muuttunut kotona jumittamiseen, Emmanuelle Rivan mahtavasti tulkitseman Annen hiljaiseen, lähes katatoniseen tilaan vajoamisen takia. Monet ihmiset itkemään laittanut Rakkaus on tosiaan hyvä elokuva, hyödyntäen pitkän shotin kuvaustekniikkaa, usein jopa mitään ei tapahdu hetkeen. 

Jean-Louis Trintignatin tulkitseman Georgesin pelon voi tuntea sormin, kun Anne ei reaktioi elokuvan alussa.

Toisena elokuvana Perjantaina oli Hal Ashbyn Harold ja Maude, pikimusta, mutta silti elämäniloinen elokuva teini-ikäisestä Haroldista, joka lavastaa itsemurhia ja käy muiden hautajaisissa ja 79-vuotiaasta elämäniloiseta, kahelista Maudesta. Elokuva keskittyy näiden henkilöiden ystävyyteen ja lopussa rakkauteen. Näillä asetelmilla voikin alkaa tämä hillitön ja loistava tarina, joka saa monet makeat naurut. Harold ja Maude pitää hauskaa monein päättömin tavoin. Joko he kaappavat autoja ja pyöriä, vievät puita takaisin metsään tai käyvät tivolissa, he ovat hauskin ja epätodennäköisin pari, mitä elokuvahistoria on nähnyt.

Bud Cortin esittämän Haroldin itsemurhalavastukset on elokuvan parasta antia.

Tässä kohtaa varmaan ajattelette, kuinka kauan tämä moottoriturpa jaksaa puhua. Jotta lukija(t) saisi hengähtää tässä välissä, postaankin muutaman söpön kuvan eläimistä.

Yllätyittekö? Sitä minäkin.

Koko festivaalin aiheena oleva Saturday Night Fever oli kyllä kaikista elokuvista rankin. Rakkaus oli ahdistava, Harold ja Maude paikotellen väkivaltainen, mutta Saturday Night Feverissa oli kaikkea. Huumeita, kiroilua ja kovin aivan liian rajuja tanssimuuveja pienimmille. Aiheena myös pyöri köyhyys, huono perhe, työttömyys jne. Mutta jostain syystä se viihdytti minua. Elokuva ansaitsee kyllä pointseja eri osapuolilta. Tanssikohtaukset on hyviä, dialogi Tonyn ja kavereiden kanssa on täyttä tykitystä ja kaikkihan sen alkukohtauksen tietää. Bee Geesien jumputtava discomusiikki vie myös elokuvaa hyvin eteenpäin. Lauletaanpa siis kaikki: ´´Night fever, night fever, we aren't allow to show it..´´

John Travolta todistaa osaavansa tanssia italianamerikkalaisena Tony Manerona.