lauantai 7. toukokuuta 2016

Arvostelu - Annie Hall


Ja tässä meillä on kaikkien aikojen neuroottinen nörtti ja
elokuvan kantava voima. Ja siihen loppuu kierroksemme elokuvien nörteistä.

Tämä on itselleni ensimmäinen Woody Allen-elokuva. Nyt odotukseni on myös korkealla hänen muita elokuviaan varten.

Annie Hall keskittyy enimmäkseen kahden päähenkilön suhteeseen. Neuroottisen koomikon, Alvy Singerin (Allen itse) ja neuroottisen näyttellijän Annie Hallin (Diane Keaton) suhteeseen. Alvy itse aloittaa elokuvan monologillaan, jossa hän ilmoittaa erostaan Annien kanssa. Siitä eteenpäin tutkaillaan Singerin ja Hallin suhdetta.

Annie Hall on todella viisas elokuva. Elokuvan lähestymistavat on hyvin nokkelat ja elokuvan hahmotkin ovat viisaita ja erilaisia, mikä on hyvin virkistävää. Kun katsoin tätä, ajattelin koko ajan kuinkahan iso älykkyysosamäärä Allenilla on. Elokuvassa käydään myös psykologiaa ja ihmisten ajattelutapoja läpi, se voisi jopa käydä jostain tunnista läpi lukion standardeilla.

Annie Hall kertoo ihmisistä. Miten he käyttäytyvät, kun jokin on vinossa? Miten he käyttäytyvät, kun ovat menettäneet jonkun rakkaan? Allen on suunnannut tällä kertaa suurennuslasin itseensä, onhan hänen näyttelemä hahmo pääroolissa. Elokuvassa tutkaillaan hyvin nokkelasti ihmisiä ja erityisesti Alvya, joka on todella hyvä hahmo. Hän on todella sarkastinen, neuroottinen ja jopa hieman ilkeä. Hänellä on useita monologeja ja jopa sen jälkeen kun lopputekstit on pyörinyt, ei vieläkään oikein tiedä miten Alvy toimii tai minkälainen hahmo hän on. Loistavan, diipin ja hauskan käsikirjoituksen avulla Allen on onnistunut loihtimaan Alvysta todella hyvän hahmon, aivan kuten muistakin osa-alueista. Myöskin Annie Hallin hahmo on kiinnostava. Hän on epävarma, vastahakoinen, erilainen ja kärsii myös omista ongelmistaan. Hän ei ole vain tavallinen yksiuloitteinen hahmo.

Myöskin suurin osa elokuvasta on puhetta. Alvy joko puhuu itsekseen tai Annien kanssa. Puhetta, puhetta ja puhetta. Puhumista elokuvista, elämän mysteereistä, Alvyn lapsuudesta, muita tapahtumia hänen elämästään, Annie Hallista, kaikesta! Woody on tunkenut elokuvan täyteen dialogia. Sitä on aivan järkyttävästi. Oli silti kyllä antoisaa kuunnella, kun se kaikki meni vain korvasta sisään. Elokuva käy älyllisesti stimuloivasta keskustelusta läpi. Tuntuisi kuin Allen puhuisi suoraan kameraan, koska sitähän hän tekee!

Pidän myös siitä tavasta miten Allen vaihtelee elokuvan erilaisia tapoja kertoa tarinaa: on tekstityksiä, animaatiota, samanaikaisia kohtauksia, kaikkea. Se tuo elokuvaan vielä yhden kerroksen, joka on virkistävä ja kaikkea muuta.

Näyttelijät ovat loistavia. Vaikka elokuva koostuu lähinnä kahdesta näyttelijästä, taustalla vilisee myös outoja sivuhahmoja, kuten esimerkiksi sukulaisia, satunnaisia henkilöitä, jolle Alvy sanoo suorat sanat  ja ystäviä. Näyttelijät ovat myös yksi elokuvan kantavista voimista. Allen lataa itseensä äärimmäisen neuroottisen tunneskaalan, joka pysyyy ylhäällä ja pysyvänä keston ajan. Äitini sanoi, että Allen on oikeassa elämässä melko samanlainen, joten työ oli varmaankin helppo. Allen silti onnistuu työssään. Alvy tuntuu oikealta hahmolta, hänellä on pienet tikit ja omat syynsä asioihin. Allenin dialogi on todella terävää, sekä kameran edessä ja takana. Keaton ei myöskään jää varjoon, sillä tekee hänkin oivaa työtä Allenin kumppanina, elokuvan nimikkohahmona. 

Annie Hall on todella terävä elokuva. Sen dialogi on hyvää, oivallukset ja käsikirjoitus ovat todella nokkelia ja näyttelijätkin hyviä. Visuaalinenkin puoli on kunnossa.


****½



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Arvostelu - Moonrise Kingdom

Moonrise Kingdom on charmikas, herkullisen älykäs ja loistava seikkailuelokuva.
Ensinnäkin, olen todella pahoillani, etten ole kirjoittanut kuukauteen!



Olen mukana näytelmässä, olin juuri kipeänä ja kaikkea muuta. Jostain syystä motivaationi on myös ollut alhainen. Kai se on se murrosikä. Tästä lähtien alan sylkeä naamaanne säännöllisesti laatua, ettekä saa edes suojautua! Laita se sateenvarjo pois, Cilo! Sinä myös, Ence Boo! Pian tulee ainakin arvosteluja kaakaoista (hypetys alkaa!), vanhasta animaatio-blakspoitaatioelokuvasta ja kaikesta muusta. Comeback alkaa tästä!


Wes Anderson on yksi makuuni parhaiten sopivista ohjaajista. Herran eksentrinen ja outo ohjaustyyli on purenut meikäläiseen, ja olen jokaisesta hänen tekemästään elokuvasta nauttinut. Moonrise Kingdom on todellakin yksi lemppareistani.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1965: Eräs epävakaa partiolainen Sam (loistava Jared Gilman) pakenee partiostaan matkalle. Skoutin suunnitelmaan on kietoutunut myös yksinäinen lukutoukka Suzy, (charmikas Kara Hayward) jonka Sam tapasi erään näytelmän takahuoneessa. Ystävät ovat heitelleet kirjeitä ja ovat yhdessä tehneet johtopäätöksen: elämä on syvältä. Kaksi nuorta päättävät mennä telttaretkelle metsään, omalle pikku seikkailulleen. Luonnollisesti, toisaalla kaikenlaiset vanhemmat ja partionjohtajat ovat huolestuneet ja niin alkaa etsintäretki, joka huipentuu tulviin, saariin ja Jason Schwartzmaniin (ja hänen viiksiinsä).

Ellei jo itse juoni kuulostanut wesandersonmaiselta (onko tuo sana?), sitä itse elokuva ainakin huutaa. Elokuva sisältää samantapaisia yksityiskohtia ja tuntuu samalta kuin Andersonin muut, tietysti hyvällä tavalla. 

Moonrise Kingdom on kuin pieni jalokivi elokuvaksi, pieni, kokeilevainen, hieman outo, charmikas, huumaava ja hyvin värikäs. Elokuvan pääjuoni, Samin ja Suzyn telttaretki antaa paljon mahdollisuuksia luovuuteen ja toimii hyvin. Hahmoista oppii melkein koko ajan uutta, ja siinä on toinen asia jota arvostan. Se, että tarina aukeaa hiljaa katsojalle. Se, että ohjaaja ottaa hahmojen tarinaa ja siroittelee sitä ympäri elokuvaa. Samista ja Suzysta aukeaa salaisuuksia esimerkiksi Samin ärsyttävien partiokaverien juoruista ja omista kertomksista. Sam ja Suzy ovat loistavia hahmoja ja kuten viimeksi arvostelemassani elokuvassa, he korostuvat ja osa heistä on pienet oudot jutut, esimerkiksi miten he liikkuvat tai heidän tavat tehdä asioita.

Moonrise Kingdom on myös todella omalaatuinen, lähennellen jo absurdin omalaatuista taide-elokuvaa (tai vaihtoehtoisesti niin huono, että se on hyvä-fiilistä tuova B-elokuva). Andersonilla on ollut varmaankin sirottelukausi päällä, koska sitä jatkuu muilla osa-alueilla. Siro, siro, yksityiskohtia lentelee, rallattelee Wes. Elokuva on kammettu täyteen yksityiskohtia, taas hyvällä tavalla.

Taas kehua pukkaa Kuusäteiden laaksoon, koska se loistaa myös muilla osapuolilla. Koska se on kerrassaan ihastuttavan näköinen. Andersonin elokuvat tunnetaan myös kauneudestaan, mikä on totta, mutta Moonrise Kingdom saattaa viedä kakun. Jokainen otos on taiteellinen ja kaunis ja sisältää monta yksityiskohtaa. Ihanaa, kerrassaan ihanaa.

Näyttelijät tekevät parastaan. Anderson on koonut luottonäyttelijänsä elokuvaan, jotka toimivat hyvin toisistaan. Elokuvan hahmot pyörivät päähenkilöiden perheen ja lapsien ympärillä, vaikka tuntemattomille teillekin siirrytään. Mukana on Andersonin luottoja ja uusia kasvoja myös: Bill Murray, Edward Norton, Francis McDormand, Bruce Willis, Tilda Swinton, Jason Schwartzman ja Bob Balaban. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä.

Moonrise Kingdom on loistava elokuva. Se yllättää kauneudellaan, omaperäisyydellään ja kahden nuoren päätähden suorituksilla.

 ****½


PS: Olen oikeasti todella, todella, todella pahoillani postauksien vähäisyydestä. Lupaan kirjoittaa tästä lähtien useimmin.